Itsensä kohtaaminen ei ole helppoa, mutta onko meillä lopulta vaihtoehtoja?

Nimeni on Ville Varjoranta.

Tällä sivulla kerron itsestäni sekä mahdollisuuksista osallistua ohjaamiini ryhmiin sekä yksilöterapiaani.

"Kuka sinä olet ja mitä sinä elämältä todella toivot ?"

 Olen valmistunut Tommy Hellstenin kehittämästä konseptista Ihminen Tavattavissa terapeutiksi. Matkani tähän pisteeseen on ollut pitkä ja nyt tahtoisin olla rinnallakulkijana muille, jotka myös pohtivat uudelleen elämänsä suuntaviivoja. Niin usein jäämme kiinni vanhoihin ja usein haitallisiin ajatusmalleihin, jotka koemme osaksi itseämme. Nuo hyvää ja syvää elämää estävät mallit eivät kuitenkaan ole minuutemme aito puoli, vaan ne ovat syntyneet haastavista lapsuusoloista tai erilaisista traumoista, niin psyykkisistä kuin fyysisistäkin, elomme varrella.

Kaikessa työssäni on kyse siitä, että ihminen saisi eväitä oppia tunnistamaan itsestään vastauksia noihin vaikeisiin kysymyksiin, joko yksilökohtaamisessa, tai sitten ohjaamissani ryhmissä. Tämän pohdinnan myötä yleensä syntyy aito halu ja kyky ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista, jolloin avautuu uusi itsetuntoinen maailma tarpeettomaksi käyneen valekuoren alta.


.

Muutos on mahdollinen

OTA YHTEYTTÄ

Puhelinnumero

044-284 2648

Sähköposti
varjoista.valoon@tutanota.com